perjantai 29. joulukuuta 2006

Kotona taas

...tai ollaanhan tässä jo oltu kohta 6 tuntia. Vielä olisi viihtynyt hyvin muutaman kuukauden, mutta on omassa kodissakin puolensa.

Vaan jatkukoon blogi ainakin vielä hetken aikaa. Pari taidekuvaa tähän väliin (näkymä meidän ikkunasta ja taiteellinen kynttilämme viimeisillään):





Ja miksei vielä pari hassua esinettä lisää Amstelkring Ons' Lieve Heer op Solder -museosta ("Our Lord in the Attic"):

torstai 28. joulukuuta 2006

Askartelumalli...


...jouluaskarteluja huomioiden - seuraavan vuoden trendinä on ensinnäkin pyöritellä pajupalloja ja sen lisäksi tehdä kuuset itse, mallin mukaan.

Enkelikuva


omistettu Danielle Steel-Äkkijyrkälle, Amstelkring museon salaisen kappelin alttarienkeli. :)

Amstelkring Museum


1700-luvun rakennuksessa sijaitsee salainen kappeli vintillä. Kappeli on ollut salainen koska 1700-luvulla katolilaisen messun pitäminen oli kiellettyä.

Americcalaiset rancaisevat lujasti


...myös lapsia huumeiden hallussapidosta. Kuva samaisesta museosta.

Museossa kasvatettiin ihan oikeaa tavaraa...


...ja siellä tuoksuikin siltä.

Marijuana- ja hamppumuseo


Kannabista kuvassa. Eli tänään käytiin museokierroksella opiskelemassa kannabiksen kasvatusta ja sen terveysvaikutuksia. : ) Heh.

Beginjhofin lasimaalauksia


Kappelista.

Päivän sää


Yhdeksän päivän sää: Puolisumuista, hieman koleaa, tihkusadetta, harmaata, päättömästi ajelevia pyöräilijöitä.

Amaryllikset auenneina


Joulukukat.

't Arendsnest



Eilen visiteeratussa 't Arendsnest -pubissa myydään vain hollantilaisia oluita, ja siellä maistoimmekin tähän asti parhaat tästä maasta (SNAB Czaar Peter ja Herengracht 90 Blond). Kuvassa onnellinen matkamies edessään Volendam Pijtje (hyvää sekin :).

keskiviikko 27. joulukuuta 2006

Willet-Holthuysen -museossa





Tänään käytiin mm. Willet-Holthuysen -museossa, mistä kuvat, HEMA -tavaratalossa ja 't Arendsnest -pubissa (ks. erillinen postaus).

Herra Äyräväinen miettii ankarasti...


...seuraavaa tilausta. Olisiko se olutta vai olutta? De Beiaardissa (Spui).

Aikuisille suunnattua piirrettyä katsomassa


erotiikkamuseossa.

Marilynkin esiintyi meille nakkena...


...seksimuseossa.

Lisää samaa komeaa terminaattorseksiä


Seksimuseosta.

Det här är nu Kyrpä


Eilen, ah eilen, käytiin seksimuseossa, erotiikkamuseossa, Indonesialaisessa syömässä ja Van Gogh -museossa. Nii, ja lounaaksi pizzalla. Ja tämä on parhaita ottamiani kuvia edellisistä. Van Gogh -museosta ei ole kuvia, pelkkiä ajatuksia, koska museossa ei tietenkään saanut kuvata. Erotiikka ja seksimuseosta ei oikeastaan opittu mitään muuta kuin että pornokuvia julkaistiin jo 1800 -luvun lopulla ja ajatukset/teot niissä ovat samansuuntaisia kuin tänäkin päivänä.

maanantai 25. joulukuuta 2006

Anne Frankin talo sisältä


Kuva kirjasta. Anne Frankin huone on oikeanpuoleisen talon kolmas kerros (pieniä postereita näkyy seinillä).

Anne Frankin talo ulkoapäin


Anne Frankin talossa käy vuosittain 900 000 ihmistä, mutta meille sattui sopiva aika, ei juuri turisteja. Talo on vaikuttava ja hienostuneen informatiivinen eleettömyydessään. Anne Frank perheineen piileskeli talossa 2 vuoden ajan. Anne aloitti päiväkirjansa vuonna 1942, 13 vuotiaana ja museossa on nähtävillä tuo ensimmäinen päiväkirja. Museossa ei ole enää jäljellä sen aikaisia huonekaluja tai muita elämisen merkkejä, vain Annen huoneessa ovat jäljellä alkuperäiset seinille liimatut filmitähtien kuvat. Silti tunnelmasta on saatu välitettyä hieno kuva. Museo saa hiljaiseksi, kuin kävelisi Anne Frankin mausoleumin läpi.

Asuntolaivoissa on joulutunnelmaa


Tämä kyllä on tulppaanimuseo jokilaivassa.

Kuvaaja itse joulupäivänä Begijnhofissa


Kamerakassi kainalossa. Ihan kiva päivä. :)

Beginjhofin joulurauhaa

Vanhin talo


Amsterdamin vanhin talo. Ainoita taloja, jonka julkisivu on puinen. Talo on suurinpiirtein vuodelta 1420.

Beginjhof


Hiljainen, rauhallinen paikka. Beginjhof on saanut alkunsa vuonna 1346 katolilaisena, naimattomien naisten yhteisönä, naisten jotka elivät kuin nunnat antamatta valaa. Yhteisön naiset kouluttivat köyhiä ja pitivät huolta sairaista. Amsterdamin vanhin talo sijaitsee Beginjhofissa. Yhä edelleen Beginjhofia asuttavat naimattomat naiset. Paikka oli todella hiljainen suvanto keskellä kaupunkia. Sinne pääsee sivukadulta joka on kartassa piirretty pelkäksi poluksi. Yksittäisissä ikkunoissa paloi kyttilöitä kirjapinojen ja uskonnollisten patsaiden vieressä.

Begijnhof ja Anne Frankshuis

Käytiin kulttuurikierroksella katsomassa Amsterdamin vanhimpia rakennuksia yksin asuvien naisten asuttamassa Begijnhofissa, sekä talossa, jossa Anne Frank piileskeli natseilta toisen maailmansodan aikana. Anne Frankshuis oli varsin mielenkiintoinen museo, ja kävijän kannalta hyvin suunniteltu. Päivi varmaan raportoi näistä lisää...

sunnuntai 24. joulukuuta 2006

Elämäni jännittävin jouluaatto

Joo. Kun ei päästy konserttiin, käveltiin kämpälle punaisten lyhtyjen alueen kautta - sinänsä ihan mielenkiintoinen paikka jouluyölle. Ja kotimatkalla poikettiin syyrialaisten ortodoksiseen joulumessuun, mikä tietysti oli myös ihan mielenkiintoista - oltiin suunnilleen ainoat valkoiset paikalla. Joulumusiikki oli tuttua, kieli hieman vierasta. Kohta käydään ehkä nukkumaan, kerran ollaan vielä hengissä. :D

Konsertti sivu suun

Eipä sitten mahduttu konserttiin :( Tiedettiin kyllä, että tuonne olisi saanut hakea lippuja etukäteen, ja että ilman sitä pääsy on epävarmaa. Oli tosiaan, kun kokonaista kolme ilman lippua jonottanutta otettiin sisään! Meitä oli yhteensä noin 20-30 jonottamassa, ja kaikki olisi kyllä hyvin voitu ottaa sisään vaikka sitten seisomaan. No, aina ei voi voittaa, ja huomenna ja ylihuomenna on vielä mahdollisuus 10:30 aamulla. Saa nähdä, jaksaako... nyt on jalat poikki, taitaa olla oluen paikka!

[Edit] Saatiin sitten se olut (De Prael Johnny), ja sekin taisi olla pilalla kun maistui pilaantuneelta omenamehulta. Taitaa olla nukkumaanmenon paikka! [/Edit]

Seppo

Lisää ruokaa ja juomaa...



Tässä vielä loput ruoat. Valitettavasti Westy 8 oli pilalla, ja maistui vetiseltä punaviinimarjamehulta :( Lieneeköhän suuri kysyntä ajanut panimon etsimään oikoteitä valmistusprosessissa, koska ei tuollaisia maanantaikappaleita ole aiemmin vastaan tullut. Vaikkei olut täällä maksanut "kuin" 8.95 eur/pullo, harmittaa kyllä jonkin verran... Ensimmäistä kertaa tuli kaadettua sitten Westyäkin viemäriin - mikään ei enää siis ole pyhää!

Mutta nyt lähdemme suunnistamaan kohti Sint Nicolaaskerkiä (2-3 kilometrin päässä), jos vaikka mahtuisimme klo 22 Suomen aikaa alkavaan gregoriaaniseen joulukonserttiin - saisi edes hieman kunnollista trappistitunnelmaa tähän iltaan :)

Seppo

Meidän joulukukkia


Ihan mielettömän hienoja ja isoja joulukimppuja ja kukkasipuleita on melkein joka kadun kulmassa myytävänä. Jouluhavut tuli tänä vuonna korvattua tällaisella kukkakimpulla, jossa ilahduttavin osa on tuoksuvat eukalyptyksen oksat. Erittäin hyvää joulua!

Poikkeavaa joulupäivällistä



Söimme tänään hieman poikkeavaa jouluruokaa... alkupaloina (kuvassa) erilaisia leikkeleitä ja paria pateeta, salamiin käärittyä vuohenjuustoa, savulohta, tomaattia, isoja katkarapuja ja roquefort-juustoa. Katkaravut ja savukala olivat muuten yllättävän suolattomia verrattuna Suomessa myytäviin. Pääruoka olikin sitten "eksoottinen": luomunakkeja (hyviä ja lihaisia tosin) ja herkkusieni-purjo-sipuli-tuorejuustomössöä. Jälkiruoaksi luomujoulukakkua (tämä oli varsin mautonta, toinen taas tosi hyvää), Ben&Jerry's banaani-suklaajäätelöä ja Fruits de Mer -suklaata.

Täällä ei kamalasti ole joulun tunnelmaa, paitsi joka puolelle ripustetuissa jouluvaloissa. Ilma on kostea ja lämpötila reilusti plussan puolella, ja ihmiset pörräävät kaupungilla melkein kuin normaalina lauantaina. Huomenna vasta jaellaan lahjoja täälläpäin. Mutta "kotona" on joulukukkia ja kynttilöitä pöydällä, ja jouluisia oluita on kaapissa riittämiin - joten tunnelma ei ole ongelma. Jälki-jälkiruoaksi otimme juuri jääkaapista lämpenemään yhden Westy Blonden (uudelleenarvioitavaksi, mutta kuitenkin) ja 8:n (Päiville, ihan vaan nautinnon vuoksi). Elämässä ei juuri tällä hetkellä ole valittamista... :)

Seppo (vaihteeksi)